Olen ollut jojo-laihduttaja. tai ikuinen laihduttaja jo kauan. Nuorena neitinä ennen lapsia painoin n. 56 kiloa, ja jo silloin ajattelin että vähintään 3kg on saatava pois. No raskaudet toivat sitten lisäkiloja, enkä edes tuohon edelliseen lukemaan koskaan päässyt.

Olen aina pitänyt hyvin matalaa profiilia laihduttamisestani. Äitini tietää, ja siippa. Äiti on aivan ihanan kannustava, välillä liiankin kannustava. Pitkän välimatkan vuoksi emme näe "koko ajan" ja joka kerta kun tavataan, hän muistaa ihastella kuinka olen laihtunut - vaikka kiloja olisi tullut lisääkin.

Siippa sitten... hän on menettänyt kaikki toivonsa laihduttamiseni suhteen, eikä kannustusta tai kehuja tarvitse sieltä suunnalta odottaa. Kun toukokuun alussa aloin goJuttagon haasteeseen, oli hänen kommenttinsa: "tuleepa karkkikilolle taas hintaa!". Kertaakaan hän ei ole maininnut minun laihtuneen, vaikka 6 kiloa on lähtenyt, ja sen kyllä varmasti (?) huomaa. Säälittävimmällä hetkellä oikein "kerjäsin" kehuja; "enkö ole yhtään laihtunut?" Vastaus oli: "no mitä se vaaka näyttää?"

Liikunnan lisääminen on ollut siipalle "kauhistus". Ennen minä vain nyhjötin kotona, ja hän sai aina mennä miten tahtoi ja milloin tahtoi. Nyt olen yrittänyt pitää kiinni, että minunkin on päästävä zumbaan, salille, lenkille jne. ja hänen on oltava lasten kanssa kotona, kun muutenkin reissutöiden vuoksi on paljon poissa. Mutta kyllä se vaan edelleen siipan rakas golf-harrastus menee kaiken muun edelle.

Ystäville, tuttaville en ole laihduttamisesta kertonut. Mutta tuntuipa hyvältä kun ystäväni, jonka 3v tauon jälkeen viikolla tapasin, huomasi minun pienentyneen <3. Miksi sitten en ole kertonut. No epäonnistumisen pelossa tietenkin! Entäpä jos minä en pystykään siihen? Entäpä jos siippa onkin oikeassa ja kaikki tulee kohta kaksinverroin takaisin?

Plaah. Elämä on.