Kuvittelion elämän olevan paljon helpompaa kun vaaka on piilossa, mutta itse asiassa tämä aika onkin tuntunut paljon vaikeammalta! Koko ajatushan lähti siitä, että minun pitäisi nyt hetkeksi unohtaa koko laihdutus, koska siitä alkoi tulla elämän koko sisältö. Jokainen suupala aiheutti ahdistusta ja jokainen aamu tuotti uuden punnituspettymyksen. Päätin siis että puntari piiloon, ja ajatukset ruuan sijasta liikuntaan. Vaan eipä siinä sitten ihan käynytkään niin! 

Ruikutuksestani huolimatta siippa on pitänyt sanansa, eikä ole vaakaa minulle palauttanut. Mutta laihduttaminen on silti "jäänyt päälle". Olen ihan varma, että paino on noussut vähintään 4kg, sillä farkut taas vähän kiristää ja paita (ei maha) pömpöttää... Tunnen syyllisyyttä jokaisesta ateriasta, jokaisesta herkusta, mutta en pysty kieltäytymään niistä. Koko viikon on yrittänyt flunssa iskeä päälle; nenä vuotaa, kurkku on kipeä ja yskittää. Siinäpä onkin ollut hyvä tekosyy jättää liikkumatta! Vain Zumbassa olen käynyt, koska siitä tulee joka kerta niiiiin hyvälle tuulelle.

Mutta muuten minä en kyllä tiedä mitä tämän elämäni kanssa tekisin. Työpäivät ovat pitkiä ja kun kotona saa raivattua tiensä eteisestä takki- ja kenkäviidakon läpi keittiöön ja ruuan laitettua lasten nenän alle, niin haluaisi vain vajota sohvan nurkkaan vällyjen alle ja olla. Missä on se energinen olo lähteä pyöreäilemään tai juoksemaan tai edes kävelemään????? Salilla en ole käynyt koko viikolla, saatikka uimassa. Liekö edessä paluu samaksi laiskaksi, lihavaksi FATHeidiksi, joka vain mussuttaa suklaata ja haaveilee hoikemmasta minästä... saavuttamatta sitä koskaan.