Mun on pakko ryhdistäytyä! Nyt tää vollotus ja haamuilu saa loppua. Minä en ole maailman ensimmäinen (enkä viimeinen) petetty, ja minun on otettava elämä taas haltuuni. Aion aloittaa ryhdistäytymisen pakkosyömällä. En ole viikon aikana juurikaan syönyt oikeaa ruokaa, pähkinöitä vaan napsinut silloin tällöin. Ei ole ruokahalua, mikö on ihan kummallista mulle. Yleensä mä syön suruuni. Mutta ehkä tähän avioeroon ja sen miettimiseen liittyvät kauhun ja epätoivon tunne vaikuttavat asiaan. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa näyttää siltä, että automaattisesti ruokahalu ei palaudu, joten minun on vain pakko syödä, kuinka oksettavalta se tuntuisikaan.

Sen jälkeen kun olen saanut syötyä, mun on saatava itseni ulos tästä talosta! Eilinen päivä meni taas, että hupsoho, en kertaakaan ulko-ovea avannut. Vaikka vain pieni kävely lähiympäristössä on päivän tavoitteena. Ja maanantaina on palattava töihin. Ihan pakko. En minä täällä kotonakaan voi mitään järkevää tehdä. En ennenkuin minulla on uusi koti tiedossa.

Ja lapsille on kerrottava. Luulen saaneeni miehen ymmärtämään, että ei heitä voi pitää pimennossa muuttoon saakka. Vaikka kuinka olen miettinyt, en tiedä itsekään mikä loppujen lopuksi lasten kannalta on parasta. Ja tiedätkö mikä on huvittavinta! Löysin itseni tekemästä kauppaa; "jos nyt sovulla allekirjoitat avioerohakemuksen (se on siis tullut jo postissa miehelle), jätän sun osakesalkkusi rauhaan"...