Oikeastaan se alkoi jo eilen. Kun ihana auringonpaiste veti minut yksinäisenä hetkenä lenkille. Ajatus siitä, kuinka minun on otettava taas itseäni niskasta kiinni ja alettava liikkumaan. Ja ennenkaikkea tehtävä loppu mässäämiselle. Se on niin helppo yksinään linnouttautua sohvalle ja herkutella, kuvitellen siitä saavansa lohtua. Kuntosalikortti on täynnä, zumba-paidat rypustyvät kaapissa, uimapuku ei ole kastunut aikoihin, sykemittari lojuu onnettomana laatikossa. Tähän on tultava muutos!!!
- - -
No, tänään vielä jänistin. Jotenkin kuvittelen, että "projekti" tai "muutos" ei voi alkaa ennenkuin olen käynyt puntarilla. Rehellisesti sanottuna en edes muista, olenko tänä vuonna vielä puntarilla käynytkään. Muuton yhteydessä ostin oman uuden puntarin, mutta se lojuu vielä avaamattoma pesuhuoneen nurkassa. Enkä siis vieläkään uskaltanut sille nousta. Mitä siis pelkään? Kyllähän peili ja vaatteet ovat turpoamisesta jo juorunneet, mikä niissä lukemissa on niin lopullisen raskauttavaa??? Ennen vanhaan joka aamu nousin puntarille, joskus päivän mittaankin hyppäsin lukemia katsomaan, ja illalla totta kai. Nyt vain pelottaa... Pitäisi varmaan pyytää lapsia avaamaan pakkaus, jospa se sitten rikkoisi taian.
- - -
Mutta siis, viikon tavoitteena on, että liikkuminen alkaa taas. Pienin askelin ja lasten suomien mahdollisuuksien mukaan. Edes kaksi kertaa viikossa näin aluksi.
Kommentit